Kartanon Vampyyrit

 

Ivanin Biografia

Klausin Biografia

Syntynyt: Kasvavassa Amsterdamissa n. 1360 Syntynyt: Augburgissa 1844

Ivan muuttui vampyyriksi 1300-luvulla palvellessaan sotilaana Tournaisissa, nykyisessä Belgiassa. Eräs munkki pakotti hänet katumusharjoituksiin hänen tehtyään syntiä. Munkki luki hänelle jakeita, jotka eivät olleet peräisin raamatusta, pisti hänet polvistumaan alttarille ja vuodatti vertaan ehtoollismaljaan, josta juotuaan Ivan muuttui pimeyden lapseksi kärsivien Jeesuksien katseen alla.

Klaus asui Pariisissa muuttuessaan vampyyriksi. Hän hylkäsi perheensä jouduttuaan punatukkaisen naisen hyökkäämäksi, jonka jälkeen hän nosti kaikki rahansa ja paineli suoraa tietä etsimään onneaan Amerikkaan. Ennen sitä hän oli menestyvä tekstiilitehtaan omistaja. Yhden vaivaisen riidan jälkeen hän poistui kotoaan, eikä koskaan palannut.
Ivan sai suuren omaisuuden oltuaan vampyyrina vain jokusen vuoden, kun hän ärsytti muita kaltaisiaan rehvastelevalla elämäntavallaan. Kyseiset toverit telkesivät hänet kiviseen sarkofagiin ja hautasivat syvälle vanhan kryptan sisään, jossa hän viettikin seuraavat parisataa vuotta nähden vain unia ja pimeyttä.
Ivan pelastui pimeydestä kahden aarteenmetsästäjän avulla, jotka kaivoivat vanhoja hautoja kullan toivossa. Ivan sai voimansa takaisin, sekä aarteen, joka ylhäisestä haudasta löytyi. Maailma oli tuolloin muuttunut; keskiaika oli väistynyt renessanssin tieltä ja joku hemmo oli löytänyt Uuden Maailman. Ivanin omat vaatteet olivat lahonneet mullaksi, mutta aarteenkaivajilta sai uudet ja muodikkaat. Ruumiit hän yksinkertaisesti hautasi sinne, mistä itse juuri nousi, eikä niitä todennäköisesti koskaan kaivettu esiin.
Vuosikymmenet Klaus on viettänyt Ivanin tapaan ympäri maailmaa. Hän kuluttaa aikaansa keräillen mm. vanhoja kirjoja ja okkultistisia esineitä. Hän arvostaa mukavuuksia ja tyylikästä elämäntapaa.
Klausilla on bisnesvaisto veressä. Hän pyörittää monenlaista yritystä ja omistaa kiinteistöjä ympäri maailmaa pystyäkseen vaihtamaan maisemaa aina tarpeen tullen. Valokuvaus on hänen suuri intohimonsa, ja toisinaan hän elääkin tällä harrastuksellaan.
Vuosisatojen kuluessa villi vampyyrimme on ehtinyt yhtä jos toista; viettänyt vuosia merirosvokapteenina, omistanut bordellin (jos toisenkin), työskennellyt monien historiallisten henkilöiden lähellä ja tavannut henkilökohtaisesti aikansa suuruuksia, joista hän mainitsee mm. Mozartin, Leninin ja prinsessa Dianan.